sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Haku ja agi

Hakutreenit:
Meillä oli hakutreeneissä keskiviikkona hiukan haastavampia piiloja. Alkuun ja loppuun halusin näköpaot pitkästä aikaa, ja ne onnistuikin ihan hyvin, Hiiri pysyi jopa vapaana hallinnassa vaikka kovasti teki mieli lähteä perään.

Meillä oli sitten yksi umpipiilo ja yksi tornissa oleva maalimies.

Umppari: Tämä meni oikein hyvin, Hiiri sai vainun ja paikansi maalimiehen hyvin, rupesi haukkumaan oikeasta kohtaa ja ilmaisu oli hyvä. Maalimies oli aika syvässä, peitetyssä putkessa.

Korkealla oleva: Tässä oli hiukan enemmän haastetta, haju oli levinnyt tuulen takia aika laajaille alueelle ja Hiiri etsiskeli liikaa silmillään. Jouduttiin antamaan negatiivinen rankaisu kun Hiiri rupesi liikaa haahuilemaan, otin hänet kiinni ja vein autoon. Lopuksi otettiin Hiiri uudestaan, maalimies oli aivan samassa tornissa ja tällä kertaa Hiiri ratkaisi ongelman, se päätti että täällä se on ja ilmaisu oli hyvä kunhan se sai päätettyä mitä haukkua.

Lopuksi otettiin vielä näköpakoja, ja Hiiri löysi molemmat mallikkaasti. Taas kontrolli oli hyvä ja Hiiri kerran koitti lähteä ilman käskyä mutta pysähtyi ja tuli takaisin kun karjuin sille perkelettä.

Oma käyttäytyminen ja ohjaaminen voisi olla parempaa, taas yritin liikaa komentaa koiraa koska Hiiri periaatteessa keskeytti sen korkealla olevan etsimisen kun se sai hajun siitä umpparista, ja mä en ensin tajunnut vaan koitin saada sitä takas "töihin" sinne tornille päin. Mun pitäisi olla vaan hiljaa, ja lakata ohjaamasta niin paljon.

Agility:

Tänään meillä oli seuraavanlainen rata:


Rata oli yllättävän kiva. Kakkosesteelle lähetin noin kakkosen ja kolmosen välissä, sitten tein valssin ja menin 3 ja 4 oikealla puolella. 4-esteen kohdalla tein vastakäännöksen, tissit tiiviisti 16-putkea kohti ettei Hiiri vaan irtoaisi puomille. Se toimi meillä ihan hyvin, jos ohjaukseni oli löysä tai myöhässä niin se epäonnistui mutta muuten sain Hiiren hilattua sinne 5 pimeeseen kulmaan. 5 oli meille suhteellisen helppo kun sitä osataan, mun löysät ohjaukset ja kiire 6een vaan aiheutti sen että Hiiri epäröi eikä mennyt sinne. Kaikenkaikkiaan alku sujui meillä hyvin.

6 ja 7 ei tuottanut ongelmaa, 8 kulmaa hiottiin vähän. Ensin olin 9 alapuolella mikä oli aika kömpelöä, niin harjoiteltiin jaakotusta 8 esteen kohdalla niin että heitin Hiiren vasemmalla kädellä esteen yli ja sit otin vasemmalla taas ja pussiin.

9-10 jouduttiin hiukan hinkkaamaan kun kulma oli outo. Siitä sitten juoksin putken ja puomin väliin, huikkasin Hiirelle vasemmalla kädellä putkensuussa että saisin sen vasemmalle puolelle, sitten 11 yli ja tiukka vastakäännös puomille päin. Tästä kohdasta olen erittäin tyytyväinen, se meni meillä tosi hyvin.

Kepeillä meillä oli ohjurit alussa ja lopussa, Hiiri teki ne ihan hyvin.

14-15 muistutti 10-11 mutta tässä pitää olla menossa toiseen suuntaan, niin sen sijaan että oisin vasemmalla kädellä ottanut haltuun koiran niin otinkin oikealla, että koira tuli oikealle puolelle.

15-16 oli tosi vaikea meille, koska tarkoitus olisi ollut tehdä valssi 15 jälkeen että koira menisi oikeeseen putkensuuhun, mutta en meinannut millään ehtiä sitä. Hinkattiin sitä vähäsen mutta siinä vaiheessa olikin jo aika väsy. Loppu olikin sitten helppo, 18 takakäännöstä jouduttiin hiukan toistamaan että se menisi oikein. Olen oikein tyytyväinen näihin treeneihin.

Vielä panikoin hiukan ohjausten kanssa, vaikka koitan ottaa liioitellun hitaasti kaiken. Äänenkäyttöäkin pitää vielä vähentää, sitä oli hiukan liikaa vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti