sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kahdet agitreenit ja tottistelu Kokemäellä

Ei oo hetkeen tullut päivitettyä tänne, niin nyt on vähän enemmänkin juttua.

10.2 oli agitreenit taas, kiitos agilityn alkeiskurssin. Mentiin yksi hyppyrata, sitten harjoiteltiin rengasta ekaa kerta ja muuria, lopuksi sitten kepit verkoilla.

Tämä oli se hyppyrata mitä mentiin. Haasteellisinta meillä oli ehtiä ohjaamaan kolmoselle, Hiiri kun on tosi nopea. Piti oikein hioa sitä etten tule liian pitkälle kakkosen ohi ja että osun just kohdalle koiran kanssa. Loppujen lopuksi meni rata tosi hyvin putkeen.

Rengasta mentiin ns. ratana muurin kanssa, alussa piti olla tarkka että Hiiri tosiaan tajusi mennä renkaasta läpi mutta tänkin me suoritettiin ihan kunnialla ilman minkäännäköistä ongelmaa.


Lopuksi sitten vedettiin kepit jotka oisivat voineet mennä paremmin. Hiiri keksi oikaista suoraan verkkojen yli alussa eikä oikein tuntunut muistavan homman nimeä. Loppua kohti kyllä paransi suoritustaan aivan huimasti.

17.2 (eli tänään) mentiin sitten aika paljon eri juttuja agilitytreeneissä. Päärata oli seuraava:
Mentiin kolme estettä ja lopuksi putkeen. Hiirellä ei hyppyjen kanssa ole mitään ongelmaa ja mä ehdin hyvin mukaan ohjaamaan, mutta putki oli alussa vähän haastava kun Hiiri ei oikein tahdo musta irrota, sen joutui melkein tuuppaamaan putken aukosta sisään. Harjoiteltiin ensin rata osissa ja sitten kokonaisena. Viimeisenä otettiin sitten vielä "pikakierros" missä koirat meni rataa alusta loppuun saakka. Hiirellä meni kaksi kertaa aivan loistavasti, ja hän oli putkenkin oivaltanut ja suorastaan sukelsi sinne! Jeee!

Kerrattiin myös rengasta, mitä Hiiri osasi hyvin. Mulla meni alussa hermot kun Hiiri tahtoi olla ihan liian kiinnostunut nuuhkimisesta ja sehän paransi tilannetta! Not! Ehkä tässä myöskin tapahtui se että toistettiin "helppo" juttu liian monta kertaa niin sekä mulla että Hiirellä meni mielenkiinto. Eikun syvä hengähdys ja sit jatkettiin iloisin mielin (sen jälkeen kun mun ärtymys laski).

Aloitettiin myös kontaktiesteitä. Hiirihän osaa mennä jo sekä puomia että A:ta ihan nätisti niin mainitsin siitä, meidän ei siis tarvinnut harjoitella sillä että oli lankku maassa vaan saatiin aloittaa alastulolla suoraan (loiva puomilankku matalan pöydän päällä). Hiirihän osasi sen aivan loistavast kun hän tykkää ihan sairaasti näistä kiipeilyesteistä. Alastulossa käytettiin kontaktimattoa mitä ollaan harjoiteltu, eli oon kotona viikon aikana naksutellut siitä että Hiiri pistää etutassut muovikannen päälle ja tätä kantta sit pistettiin puomin alastulon kohdalle. Hyvin meni, ja meikäläinen osasi jopa ajoittaa naksut niin että palkkasin oikeasta jutusta. :D Lopuksi otettiin kepit taas ja tällä kertaa Hiiri meni nätisti ja rauhallisesti.

Ai niin, keinua myös paukuteltiin silloin kun toinen koira suoritti puomin alastuloa, kokeiltiin reagoiko koirat siihen. Ei tainnut olla ainuttakaan koiraa joka ois paukkeeseen reagoinut. :D

Eilen käytiin vielä Kokemäellä, Satakunnan lappalaisilla on harjoitusvuoro Kokemäen koirapuistossa. Hiiri sai juosta tyttöporkkiksen kanssa ja sit reenattiin myös tottista ihan kouluttajan avulla. Saatiin hyvää palautetta, mm. Hiiren haukkumiseen eli jatkossa koitan kieltämistä kun Hiiri haukkuu, etten palkkaa sitä haukkumisesta. Tähän asti olen liikkunut koiran kanssa aina kun hän haukkuu. Seuraamista pitää ruveta rankemmin hiomaan että Hiiri toimii häiriöistä piittaamatta ja kärsivällisesti. Helpommin sanottu kuin tehty! Realistinen ajankohta BH-kokeelle meidän puolesta oisi loppuvuodesta jos kovasti reenataan tai vuoden päästä, pitäisi varmaan ruveta asettelemaan tavoitteita itelle. :D Hiiri osaa kaikki liikkeet, nyt pitäis vaan mustavalkoisesti sinnitellä ja työskennellä häiriössä sekä kasvattaa kärsivällisyyttä. Käsky-kontakti-HYVÄ-vapaa+palkkaus samassa ois hyvä toimintaketju.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti