keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Hakutreenit

Tänään on sitten hakutreenien vuoro. Viime kerralla meni tosi hyvin, vaikka oltiinkin pidetty vähän turhan pitkä tauko (kolme kuukautta). Hiiri silti tajusi homman heti, tehtiin aika vaikeitakin asioita.

Mielikuvitusta tehtiin viime viikolla eniten, eli maalimies kävelee rauhallisesti piiloon, koira näkee että joku lähtee jonnekkin mutta sitten koiran mielenkiinto ohjataan pois maalimiehestä. Sitten koiraa osoitetaan oikeeseen suuntaan ja etsii maalimiehen. Hiirellä meni yleensä tosi hyvin, pari kertaa huomas että se häåmmentyi ku tuuli oli jotenkin hassusti mutta se selvästi teki töitä koko ajan.

Kontakti ei sen sijaan viime kerralla ollut heppoinen, niin sitä sitten tänään reenattiin paljon enemmän. Pitäis pikkuhiljaa saada se tottelevaisuus tämmösiin tilanteisiin mukaan... Ja paljon paremminhan se meni, tein sillai et mulla oli parhaimmat herkut taskussa, niin kyllä tuli sitten luoksetuloa ja kontaktia ja jopa hiukan seuraamista. :D

Tänään oli muuten astetta vaikeammat treenit, tehtiin semmosta monimutkaisempaa mielikuvaa. Kaksi maalimiestä lähti metsään eri suuntiin niin että koira näki molemmat ja siel ne menee... Sit vietiin koira sivummalle, odotettiin hetki, ja sit otettiin ensin yksi maalimies ja sit toinen. Eka oli vähän vaikeampi, Hiirellä oli vähän huonompi mielikuva siitä mutta reippaasti jaksoi etsiä! Toka sitten menikin kuin vanhalla konkarilla, ylpeä olen! Ihan mahtavan paljon ollaan edistytty tässä hommassa! Lopuksi vedettiin sitten näkopiilo missä maalimies oli valmiina ja vaan näyttäytyi siel, sit tehtiin pikku hauska näköpako viimesenä, maalimies lähti kiljuen mettään ja koira pistettiin perään. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti