torstai 29. maaliskuuta 2012

Koirapyöräilyä

Kadut ovat ihan paljaat täällä Porissa jo, niin ajattelinpa tämmöstä kokeilla. :) Ensin talutin pitkään pyörää että koira tottuisi siihen, sitten mentiinkin jo hitaasti ja kyl me uskallettiin ihan reippaastikkin lisätä sitä vauhtia. :D Tulin siihen lopputulokseen että tämähän on hieno tapa juoksuttaa koiraa, lyhyempi lenkki jo sai kulutettua sen energiaa paremmin ku jopa juoksulenkit... Me varmaan ruvetaan pyöräilemään ainakin kerran viikossa, tietysti pitämällä silmällä tassuja ja kynsiä ja säätä.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Maanantain TOKOilut

Viimeset pari päivää ovat olleet ihan kivoja. Rupesin ottamaan myös kissan välillä mukaan ulos, Hiiri menee ihan suht nätisti kissa mukana, hiukan ehkä on ylisuojelevainen.

Tokotreenit alkoi tänään taas, ja sain uutta pohdittavaa. Hiiri meni ihan hyvin mutta nyt ryhdytään harjoittelemaan sitä keskittymistä ja kontaktissa pysymistä, Hiiri kun on semmonen ADHD joka levottomasti liikauttelee päätä perusasennossa. Saatiin seuraavat neuvot:

Sivullemeno: uusi kokeilu. Anna koiran ite tulla sivulle eka, sit ku sul on sen huomio niin sano vankasti SIVU ja pidä koiraa kontaktissa hetken, sit vapauta ja palkkaa.

Tällä viikolla voisi harjoitella tota sivullemenoa ja myöskin pakittamista ja kääntöjä. Sit ajattelin myös harjoitella paikallaanoloa ja luoksetuloa hiukan, se ei mennyt tänään niin virheettömästi kun mitä välillä menee.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Perjantai ja lauantai :P

Eilen ei tullut sitä kummemmin reenattua, käytiin lenkillä, ohitettiin koiria hienosti ja kotona leikittiin ensin koirapelin kanssa, sitten noutokapulatreeniä ja lopuksi hieman sivullemenoa, maahan ja seis... Ihan hyvin tää höhlä vetää liikkeet, olen tyytyväinen. :P

Tänään sit tehtiin vähän pitempi reissu, mentiin Loimaalle moikkaamaan kaveria ja kaverikoiraa, tuli sitten käveltyä pitkää lenkkiä, vapaanajuoksentelua ym semmosta. Kyllä se Hiiri vapaanakin kuuntelee mua, paremmin vois tulla luokse mut kyl se tottelee... lopulta. :P

Nyt on kauhea väsy, tais olla kivaa päästä leikkimään.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Keskiviikkoetsintää...

Tänään oli taas hakutreenien aika, nytkin treenit venyi yli kolmetuntisiksi.

Hiiri tosin oli ihan kuin eri koira tällä kertaa, innokkaasti juoksi suoraan luokse ja sen jälkeen kun oli maalimiestä löytänyt niin tuli jopa viereeni istumaan perusasentoon. Siis OMG mitä sitä vaivaa? Se otti muhun KONTAKTIN. Reeneissä.

Tehtiin neljä mielikuvaa, kaks kerrallaan, ihan perussettiä ja Hiiren mielestä HELPPOA. Sillä ei ollut minkäännäköisiä ongelmia. Hyvä Hiiri!

Vaikka edelleenkin olen ihan jäässä niin oli se sen arvoista!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

AAAAAARGH TEINIKOIRA! OMPELEN LAPASET SIITÄ!

Joo, välillä näinkin... Ollaan nyt tällä viikolla käyty enemmän koirapuistoissa, ja päätin että ruppeen tekemään jotain sille Hiiren haukkumiselle, ku jotkut koirat ei sitten LAINKAAN arvosta et tämä haukkuu niitten korviin koko ajan. Tänään sitten rupesin puuttumaan asiaan, ois pitäny olla se vesipullo mukana, ku eihän se teinikakara mua kuunnellu, huusi ja inisi vaan ja heti ku pääsi menemään ni jatkui huuto. Niinpä sitten lähettiin pois, jos ei osaa olla hyvin niin sitten ei olla ollenkaan. Seuraavalla kerralla tulee vesipullo mukaan.

Kotimatkalla sitte harjoiteltiin hiukan perusjuttuja, lähinnä sivu-käskyä, ja se on kyl niin uskomattoman vaikeeta ku on märkä. Perse menee slow motionia maata kohti, jospa sais sen namin ilman et tarttis herkkupylly kastua... -.-

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Viikonlopun lötkötykset...

Jaahas, eipäs tullut paljon mitään tehtyä nyt viikonlopulla. :P Ollaan vaan oltu kotona ja käyty metsänlenkeillä. Tänään käytiin juoksulenkillä, Hiiri osaa jo oikein hyvin käskyt, "juokse", "hidas", "oikea" "vasen" mitä meil on käytössä. Välillä ku oikein päästiin vauhtiin niin kyl kovaa mentiin! Leikin hiukan ajatuksella jos pitäis pyörälenkkejäkin ruveta koht harjoittelemaan, kunhan kadut viel vähän sulis.

Tokoa ei olla kauheesti tehty, perusjuttuja vaan ja enimmäkseen sitä kontaktia.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Löhöilyä...

Tänään ei tehty mitään ihmeellisempää, käytiin pitkällä metsälenkillä ja kontaktia plus sivulletuloa hiukan harjoiteltiin...

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Eilisen hakutreenit

Noh, se ois voinut mennä paremmin... Mutta ainakin tiedän nyt mitä harjoitella!

Mentiin paikalle ajoissa ja kävellytin Hiirtä hiukan lähistöllä, silloin hän oli viel tosi virkeissään ja energinen. Harjoiteltiin jotain pientä tokojuttuakin siinä välissä.

Sitten ite treenit alkoi, ja mulla kasvoi kyrpä otsaan. Mua jostain syystä otti päähän, ehkä se oli tän päivän stressi joka sit saavutti mut. Ei auttanut se että treenit venyi ja venyi ja Hiiri oli vasta viimeisten joukossa.

Ja sit ku otin koiran autosta niin oli selvää että se oli nukkunut koko sen kaksi tuntia mitä oli odottanut, koko koira oli ihan RAATO. Semmonen mitä Hiiri välillä on, tosi apaattinen ja välinpitämätön. Yritin siinä sitten herätellä sitä matkalla autosta muun porukan luo, mut ei se oikein reagoinut millään mun feikki-energisyyteen eikä ees nakkeihin. Stna.

Oli tosi apaattiset treenit. Hiiri kyl etsiskeli kaikki maalimiehet käsiinsä, mut sillai HITAASTI ravaen ja pari kertaa herpaantuikin täysin, mm. narttupissaa rupes yhes vaihees lipittämään. Mun on pakko keksiä joku keino millä ton sais hereille jos se sattuu olemaan noin raato mitä se nyt eilen oli... Huoh.

Ainakin se tuli luokse ja otti kontaktin (vaikka olikin semmosta -.- onks pakkoooooo -kontaktia)...

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Päivän tokoilut

Tänään käytiin koirapuistolla taas, Hiiri leikki corgimiksin ja kultaisennoutajan kanssa, molemmat uroksia ja alle kaksivuotiaita. Se meni hyvin, ja Hiiri välillä otti kontaktinkin ja tuli sivulle käskystä! Edistystä!

Kotona sitten tehtiin hiukan sivulletuloharjoituksia ja käännöksiä, sekä "maahan" käskyä ja paikallaoloa. Ai niin ja yksi käskystä seiskin, sitten annoin tokoilut olla tältä päivältä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Retkeilyä!

Tänään vedettiin päiväretki Enäjärven ympäri Porin Yyterissä, kaksi tuntia oltiin liikkeellä ja sää oli mitä mainioin! Aurinko paistoi ja lumi oli jo osittain sulannut niin oli suhteellisen helppoa kävellä. Paikottain jopa pitkospuutkin näkyi.

Hiiri käyttäytyi ihan suht hyvin, veti vaan liikaa narusta, ihan oikeesti joku päivä teen siitä hienot mustat rukkaset... Hiiren vetämisen ansiosta (kävellään-> Hiiri vetää-> pysähdys -> naru löystyy ku Hiiri pakittaa-> kävellään) plus parin eksymisen jälkeen päästiin vihdoinkin takas autolle, järven kiertäminen kesti kaksi tuntia... Huomenna taitaa jalkalihakset sattua...

Kotona sitten vedettiin pieniä tokoliikkeitä, mutta Hiiri oli aivan liian ennakoiva... Tarjoili mulle kaiken maailman liikkeitä paitsi se mitä pyysin. Niinpä yksinkertaistin asioita ja annoin parin liikkeen jälkeen olla. Hiirikin taitaa olla hiukan väsynyt pitkän lenkin jälkeen...





lauantai 10. maaliskuuta 2012

Voi Hiiri...

Välillä koirat ei kyl tajua... Äsken tultiin iltalenkistä sisälle, kissa istui ovenaukossa niinkuin aina, ja Hiiri astui SUORAAN kissan tassun päälle. Ja jäi siihen seisomaan. Kissa tietty kiljui KRRÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIIIÄÄÄÄÄÄÄÄRRRRRRRGH ja vihdoinkin pölkkypää tajusi siirtää käpälänsä pois kissantassulta.

Kissa oli vihainen noin 10 minuttia, tuijotti tuimasti Hiirtä ja vältteli sitä, sen jälkeen ilmeisesti unohti tapahtunutta... Saa katsoa jos se huomenna aamulla vielä istuu siinä oviaukossa.

Koira ei tietty tajunnut mistään mitään ja etenkään siitä miksi kissa vältteli sitä.

Päivän tokoilut

Tänään vedettiin sitten aika kevyttä reeniä. Ulkona on ihan kamalan märkää/loskaista, ja siitähän ilo tuli irti Hiirelle. Neitihiiri nimittäin inhoaa märkää. Mitäs mainion tilaisuus harjoitella tokoliikkeitä!

No joooo. Myönnetään, mulla meni hermot alussa kakaraan aika pahasti ku se päätti että nyt se ei tottele sivu käskyä koska herkkuperse kastuu ku maa on märkä. Siitäpä tahtojen taistelua oikein tuli. Ensin mulla paloi käry, osittain koska teiniotus haukku mulle päin naamaa, pikku niskaotteen jälkeen se vaan inisi mulle, kattoi silmiin eikä perse mennyt ees lähellä maata, vaikka seistiin semmoset 10 minuuttia paikallaan. Tahtojen taistelua.

Päätin että vitut, mä SAAN sen koiran istumaan vaikkapa lätäkköön! Niinpä mentiin ekaks vähän taaksepäin kohtaan missä ei ollut niin märkää, ja HITAASTI neitiperse laskeutui sit maahan... otus yritti viimeiseen asti huijata, kato perse on alhaalla! Kun se oikeesti oli viiden sentin päästä maasta. Sit me siirryttiin asteittain märämmälle ja lopulta sainkin Hiiren istahtamaan siihen kaikesta märkäisempään kohtaan. VOITTO!

Arvatkaa mitä me seuraavien viikkojen aikana reenataan...

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Päivän pikkutokoilut ja kuntokohotus

Tänään ei paljon tokoiltu, lähinnä vedettiin kauheata juoksulenkkiä (yli tunnin metsässä). Hiiri ekaks vähän empi, mut sit syttyi ja onnistui jopa vetämään mut eteenpäin käskystä. :D Ja kiltisti otti kontaktin aina kun pyysin, sivulle menokin meni helposti ja suunnat osas suht ok ku siel juostiin. Molemmat kyl väsyttiin helposti, hehe, kunto taitaa olla hiukan huonossa hapessa.

Nyt ajattelin mennä viel treenaamaan sisällä jotain pientä, ehkä peruttamista perusasennossa ja käännöksiä, sit otus saa ruokaa! :D

torstai 8. maaliskuuta 2012

Päivän tokoilut (ja hiukan muuta)

Tänään tuli sitten suht kevyesti reenattua, ku eilen oli ne hakureenit... Mentiin koirapuistoon, reitillä sinne harjoiteltiin hihnakäyttäytymistä taas (kova hinku koirapuistoon)... Koirapuistossa reenattiin sekä kontaktia silloin ku siel oli muita koiria että muita hommia ku jäätiin hetkeksi yksin. Mm. harjoiteltiin hyppyä kannon yli käskystä, seuraamista, perusasentoa, kävellestä seis ja kävellestä maahan. Ja luoksetuloa. Ja "juokse" käskyä...

Loppujen lopuksi meni ihan hyvin, sain jopa Hiiren "sivu" käskyllä viereen silloin ku puistossa oli muita koiria! Saavutus! Johtui ehkä myöskin siitä että muut koirat eivät halunneet leikkiä Hiiren kanssa ku hän on niin raju. :P

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Hakutreenit

Tänään on sitten hakutreenien vuoro. Viime kerralla meni tosi hyvin, vaikka oltiinkin pidetty vähän turhan pitkä tauko (kolme kuukautta). Hiiri silti tajusi homman heti, tehtiin aika vaikeitakin asioita.

Mielikuvitusta tehtiin viime viikolla eniten, eli maalimies kävelee rauhallisesti piiloon, koira näkee että joku lähtee jonnekkin mutta sitten koiran mielenkiinto ohjataan pois maalimiehestä. Sitten koiraa osoitetaan oikeeseen suuntaan ja etsii maalimiehen. Hiirellä meni yleensä tosi hyvin, pari kertaa huomas että se häåmmentyi ku tuuli oli jotenkin hassusti mutta se selvästi teki töitä koko ajan.

Kontakti ei sen sijaan viime kerralla ollut heppoinen, niin sitä sitten tänään reenattiin paljon enemmän. Pitäis pikkuhiljaa saada se tottelevaisuus tämmösiin tilanteisiin mukaan... Ja paljon paremminhan se meni, tein sillai et mulla oli parhaimmat herkut taskussa, niin kyllä tuli sitten luoksetuloa ja kontaktia ja jopa hiukan seuraamista. :D

Tänään oli muuten astetta vaikeammat treenit, tehtiin semmosta monimutkaisempaa mielikuvaa. Kaksi maalimiestä lähti metsään eri suuntiin niin että koira näki molemmat ja siel ne menee... Sit vietiin koira sivummalle, odotettiin hetki, ja sit otettiin ensin yksi maalimies ja sit toinen. Eka oli vähän vaikeampi, Hiirellä oli vähän huonompi mielikuva siitä mutta reippaasti jaksoi etsiä! Toka sitten menikin kuin vanhalla konkarilla, ylpeä olen! Ihan mahtavan paljon ollaan edistytty tässä hommassa! Lopuksi vedettiin sitten näkopiilo missä maalimies oli valmiina ja vaan näyttäytyi siel, sit tehtiin pikku hauska näköpako viimesenä, maalimies lähti kiljuen mettään ja koira pistettiin perään. :D

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Päivän tokoilut

Tulipa taas reenailtua!

Eilen reeneissä saatiin mm. vinkkinä opettaa koiralle joku muu "juoksemista-sinuun-päin" käsky kuin tänne, koska avoimessa luokassa koiraa käsketään ensin juoksuun, sitten pysäytetään, sitten kutsutaan lopullisesti luokse ja tämä ilmeisesti sekoittaa koiran jos vain käyttää "tänne" ja "seis" käskynä. Meillä on yleisenä juoksemiskäskynä "juokse" niin rupesin tänään hiukan soveltamaan sitä, eli kutsun Hiirtä "juokse" käskyllä, sit ku se rientää ohi niin lykkään namin taaksepäin ja huudan "vapaa". Hiiri osas sen aika hyvin, sit pitäis pikkuhiljaa soveltaa siihen mukaan se kaukokäskykin ("seis")...

Mentiin tänään pikku reenilenkille, en ollut ajatellut reenailevani niin paljon kuin loppujen lopuks tuli tehtyä mutta oli se antoisaa. :D

Heti matkalla koirapuistoon tuli pari haastetta vastaan, läheisessä leikkipuistossa oli lapsi leikkimässä, pysähdyttiin ja sit ku Hiiri otti kontaktin niin jatkettiin. Hiukan hiottiin myös hihnakäytöstä, Hiirellä on nimittäin aina kova hinku koirapuistoon, eli joka kerta ku veti niin pysähdyin ja sit vasta ku hihna löystyi ja koira otti kontaktin niin matka jatkui.

Koirapuistossa saatiin eka rauhoittua hiukan ulkopuolella, siellä oli jo nainen kahden koiran kanssa ja Hiirihän innostui ja kävi ihan kierroksilla, huusi täyttä kurkkua, niinpä kylmästi pistin perseeni penkille puiston ulkopuolella ja sisään mentiin vasta sen jälkeen ku Hiiri ei enää haukkunut ja otti sen kontaktin. Ja se KESTI. Mutta loppujen lopuksi itsepäisyys voitti ja voitiin mennä sisään. :P

Itse koirapuistossa Hiiri tylsistyi äkkiä, siellä olevat koirat eivät paljon juosseet niin Hiiri sitten juoksi ite, ja tuli jopa vapaaehtoisesti kerran sivulle ja otti kontaktin ihan ite! Kehuin kovasti ja leikin sen kaa hiukan palkkioksi (muut koirat oli tooooosi tylsiä).

Sit jäätiin yksin, ja otin tilannetta hyödyksi, harjoiteltiin "sivu" käskyä, peruuttamista, likkumista oikealle, luoksetuloa ja se "juokse" mistä aikaisemmin kerroin. Hiiri meni hienosti!

Lopuksi puistoon tuli vähän enemmän rähisevä poikaterrieri, annoin niitten juosta keskenään hetken verran mut sit rähinästä rupes tulemaan liian vakavaa niin päätin että nyt mennään, tää saa olla tässä. :D

Kotimatkan varrella Hiiri ripuloi aika reipasti, mitäs söi sen vanhan kermapurkin tiskialtaasta työnpäivän aikana, niiiih...

Synttärikakkuja!

Hiiri 1v!
Tärkeän päivän kunniaksi tein otuksille herkkua! Kissa sai myöhäisen synttärikakun (kolmevuotissynttäri oli 26.1) ja Hiiri sai ihan oikeana päivänä oman kakkunsa.

Tässä kuva:


Sisällysluetteloon kuuluu raejuusto (pohja), sheban gourmet kissanruokaa (tonnikala kisulle ja kanaa Hiirelle), nakkeja, kissanraksuja, koiraraksuja (pelkästään Hiiren annokseen) sekä kissan Whiskas temptation herkkupaloja molempiin annoksiin. Kissa sai vielä sen lisäksi hiukan Whiskasin kisumaitoa. :P

Ai niin hyvää ja epäterveellistä! Voisin itenkin syödä hiukan pullaa tänään! :P

Koirarinkka Ruffwear Palisades Pack

Hankin tossa aikaisemmin talvella tämmösen Hiiren käyttöön, ja kovasti harjoitellaan sen kanssa aina välillä.

Ensikokemus Palisades-rinkasta on ihan hyvä. Se vaikuttaa kestävälta, Hiirelle meni niinkin iso koko kuin M, ja rinkassa on jonkinmoiset juomapussukat (mitkä mun mielestä on kyl hiukan turhia) niin koira saa kannettua omat vedet jos on tarvis. Reppuosa on iso ja istuu hyvin. Valjasosa menee kahella remmillä kii mahan alla, ja sit osa menee niskan ympärillä ja yhtä etujalkaa pitää nostella valjaisiin, ihan niinkuin perus y-valjailla.

Valjaat on tosi käteviä, reput tulee kiinni valjaisiin neljällä soljella niin reppuja voi nostaa pois taukopaikoilla. Valjaat saa myös hyvin säädettyä ja istuu tosi napakasti sit ku säädöt on tehty.

Mä oon toistaiseksi vaan harjoitellut kerran koko reppusetin kanssa, Hiiri ei todellakaan tykkää repuista, valjaat se kestää ja vaan hetken luimistelee surkeana mut jos on koko reppusysteemi päällä niin silloin mennään koko lenkki surkeana ja luimistellen. Mutta kyllä se niihin tottuu, sentään on niin tottelevainen että suostuu kävelemään reput selässä niin ei pitäis olla mitään ongelmia.

Pistän enemmän kokemuksia sit kun näitä on käytännössä kokeiltu, lopussa kuva surkeasta reppusankarista:

Yksivuotissynttäreitten kunniaksi!

Tänään koirani, Tuhkavuorten Quunkuiskaaja eli Hiiri täyttää yhden vuoden. Eilen sattumoisin tokotreenien ohjaaja mainitsi että kannattaa pitää treenipäiväkirjaa tai vaikkapa blogia. Niin, miksei? Siitä se idea sitten lähti.

Tässä blogissa ajattelin keskittyä pelkästään Hiireen, mitä me Hiiren kanssa tehdään, mitä ongelmia meillä ehkä tulee ja mitä me reenaillaan.

Mitä tulee harrastuksiin niin mehän ollaan jo pitkään harrastettu etsintää, lähinnä hakua ja hiukan raunioetsintää on tullut kokeiltua. Vuoden 2012 kunniaksi aloitettiin tokokurssia, alokastokoluokka ois tähtäimessä, samoin BH koe ja ehkäpä palveluskoiratestitkin sit joskus. Tässä blogissa keskitytään näihin sekä muihin koiraharrastuksiin, koirapuistoiluun, arkitottikseen, koiran kanssa vaeltamiseen... Mahdollisuudet on loputtomia.

Tavoitteena olisi kirjoittaa päivittäin JOTAIN, vaikka ois ihan tosi pientä.